Orion työskentelee vahvasti lääkejakelun normalisoitumisen eteen

22.09.2017

Lääketukku Oriolan jakelussa on ollut haasteita uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton yhteydessä. Orion on tehnyt kaikkensa, jotta haitat tukkuliikkeen toimitusvaikeuksista ovat olleet mahdollisimman vähäiset.

”Heti kun tieto tukkuliikkeen toimitusvaikeuksista tuli, ryhdyimme aktiivisesti toimimaan, jotta potilasturvallisuus ei vaarantuisi”, lääketieteellinen johtaja Paula Rytilä kertoo.

Orion soitti välittömästi kriisin käynnistyttyä läpi kaikki sairaalat ja tiedusteli niiden tilannetta. Jotta henkeä uhkaavien lääkkeiden jakelu ei vaarantuisi, Orion päätti hetkellisesti toimittaa suoraan omilta tehtailtaan sairaaloihin lääkkeitä. Kotimaisen Salon tehtaan merkitys korostuikin kriisin aikana. ”Meidän piti varmistaa, että tuotteitamme on koko ajan saatavilla. Onneksi Orionilla on omat tehtaat ja varasto Salossa sekä tukkukauppalupa toimiluvassamme. Se mahdollisti suorien toimitusten tekemisen ja tukkuliikkeen ohittamisen”, Orionin laatujohtaja Päivi Järvelä toteaa.

Tämänkin jälkeen Orion on ollut jatkuvasti yhteydessä sairaaloihin ja varmistanut, onko niillä tarvetta suoratoimituksiin. Orion on myös seurannut päivittäin Oriolan toimitusten etenemistä etenkin potilasturvallisuuden kannalta kriittisten lääkkeiden osalta, jotta koko Suomessa on varmasti koko ajan lääkkeitä.

Töitä kriisin ratkaisemiseksi tehty kellon ympäri

Orion siirsi nopeasti 44 kriittisen lääkkeen toimitukset Tamrolle.  Tamron jakelussa olevien lääkkeiden määrää on tällä viikolla kasvatettu vielä 22 lääkkeellä –  eli potilasturvallisuuden kannalta kaikkiaan 66 kriittiseen lääkkeeseen. Tällä viikolla on siirretty myös 14 itsehoitolääkkeen ja geneerisen lääkkeen jakelu Magnum Medical Finlandille.  Lisäksi Medifonissa on tällä hetkellä jakelussa 49 Orionin itsehoitotuotetta.  Nämä järjestelyt ovat väliaikaisia, jotta lääkkeiden saatavuus on saatu paremmalle tasolle.

Tilanteen hoito on vaatinut viimeisen kolmen viikon ajan kymmenien eri toiminnoissa olevien orionilaisten lähes ympärivuorokautisen työpanoksen, jotta varajärjestelmiä on pystytty ylläpitämään tilanteen pitkittyessä. ”Potilasturvallisuuden varmistaminen on meille ensiarvoisen tärkeää. Olemme työskennelleet tiiviisti myös lääkeviranomaisten kanssa, ja informoineet Fimeaa näistä muutoksista. Kriisin keskellä olemme pyrkineet osaltamme vaikuttamaan lääkkeiden toimituksiin, jotta lääkkeet eivät lopu”, Rytilä vakuuttaa.